Savottahommia












Pitkästä aikaa meidän perheellämme oli sunnuntai, jolloin ei tehty oikeastaan mitään. Syyskuun puolestavälistä saakka meidän sunnuntaipäiviimme on nimittäin kuulunut savotta-ajo Isojärven kansallispuistossa. 

Tie savottaan Isojärvelle on ollut pitkä. Kaikki on alkanut monivuotisesta haaveesta oppia työhevosajoa. Vanhan blogin puolella on 2.maaliskuuta 2016 kirjoitettu postaus ensimmäisistä työhevoskokeiluista:

Syksy ja talvi on mennyt keskittyessä lähinnä hevoshommiin. Minua ovat pitkän aikaa kiinnostaneet työhevoset, ja olenkin haaveillut että joskus pääsisin itsekin tekemään maatilan töitä hevosella. Tänä talvena olen ollut askeleen lähempänä haavettani.
Ongelmana on tähän asti ollut, ettei minulla ole oikein ollut työhevoseksi sopivaa hevosta. Kun shettiksemme Maukka muutti meille, minulla oli kyllä poni, mutta ei välineitä. Varsinkin reki puuttui. Lisäksi minulta puuttuu yksi olennainen asia, nimittäin osaaminen.
Tänä talvena päätin kokeilla, saisiko vesikelkasta kehiteltyä työreen ponille. Ja kyllähän siitä jonkinlaisen sai.
Kun kokeilin vesikelkkakyhäelmän kanssa vetää rankoja, kävi ilmi että Maukka-poni on varsin mainio työponi.
Nyt työn alla on hankkia Maukalle asianmukaiset työvaljaat ja kehitellä vesikelkkaan kunnolliset  aisat ja kiinnitys. Suuret kiitokset ystävälleni, joka tarjosi pieniä länkiä kokeiltavaksi. Kärryliiteristä löysin vielä pienen luokin.
Kahden päivän päästä matkaan hevosmetsätyökurssille. Katsotaan minkälaisia oppeja sieltä tulee mukana.

Alla kuvia ensimmäisestä kokeilusta. Rangat kulkeutuivat hienosti liiterille ja oli minulla pikkuapulainen pinoamishommissakin.






Työhevosharrastajien hevosmetsätyökurssi oli upea kokemus. Viikonlopun mittaisella kurssilla sain paljon tietoa hevosmetsätyöstä ja myös neuvoja siihen, miten metsätyöajoa voi harrastaa myös ponilla. Tämän jälkeen olen käynyt muillakin Työhevosharrastajien kursseilla, mutta olen edelleen aivan noviisi tällä alalla.







Maukan kanssa harjoittelimme seuraavana talvena metsätöitä ja vähän kerrallaan hankimme varusteita, kuten vähän isomman vesikelkan reeksi. Kävimme myös Maukan kanssa pitämässä koulun ulkoilutapahtumassa työhevosrastia, jossa oppilaat saivat itse kokeilla juontamista.




Maukka koululla

Maukan uusi reki valmistuu

Maukka metsätöissä


Aika usein käy näin. Vehkeet eivät kestäkään.


Maukan kouluvierailu jätti mieleen ajatuksen siitä että savotta-ajoa voisi tarjota muillekin koululaisille. Idea jäi muhimaan ja jonain päivänä mieleeni juolahti, että Isojärven kansallispuisto olisi oivallinen paikka tällaiselle toiminnalle. Onhan Isojärvellä pitkä savottahistoria. Metsähallituksessa idea otettiin hienosti vastaan, ja sen jälkeen se piti enää toteuttaa käytännössä. 

Aluksi oli tarkoitus tarjota savotta-ajoa vain talvella, kun on lunta. Heretyn ihana kämppäemäntä kuitenkin ehdotti aloittamista syys-lokakuussa kun Heretyn kämppäkahvila on vielä auki. Ehdotus oli niin mainio, että ei auttanut muuta kun aloittaa juontokärryn tekeminen, sillä jonkinlaiset renkaathan juonnettavat puut allensa tarvitsivat. Juontokärryn tekeminen ei ollut ihan yksinkertaista, mutta lopulta se oli valmis, ja syyskuun puolenvälin jälkeen olemme lähes joka sunnuntai käyneet Heretyllä savottahommissa. 

Juontokärry numero 1. Ei toiminut.




Evästauko



Suunnitellaan tulevaa Maukan kanssa.

Isojärvellä on ollut avian mahtavaa käydä. Olen jutellut siellä paljon ihmisten kanssa ja on ollut tosi mukavaa, kun miehet ovat kertoneet omia kokemuksiaan metsätöistä hevosen kanssa. Olemme Maukan kanssa tutustuneet monenlaisiin ihmisiin ja keränneet myös paljon ideoita takataskuun. Katsotaan, mihin suuntaan niitä lähdetään viemään.

Tällä hetkellä savotta-ajoa on saatavilla tilauksesta. Puolentoista tunnin mittaiseen savottapakettiin kuuluu Maukan harjaus ja hoito, perinteinen työvaljastus ja tunnin mittainen savotta-ajo, jossa juonnetaan puita Heretyn ympäristössä juontokärryllä. Savottapaketti maksaa 15€ / hlö, ja se sopii monen ikäisille. Erityisen hyvin se sopii perheille, ja itse suosittelisin savottapakettia myös itse metsätöitä hevosella tehneen isoisän ja lastenlasten yhteiseksi tekemiseksi. Savotan jälkeen voi jatkaa retkeä kansallispuistossa ja käydä vaikka paistamassa makkaraa läheisellä Kannuslahden laavulla. Savottapaketista kannattaa käydä katsomassa lisätietoja osoitteessa www.korpelantorppa.fi. Sen voi myös varata osoitteessa https://vello.fi/korpelantorppa/.

Savotta-ajo sopii myös koululaisille osaksi Isojärven retkeä. Voimme myös muokata siitä laajemman kokonaisuuden. Savotta-ajoa kannattaa harkita myös silloin, kun halutaan esitellä kansainvälisille vieraille suomalaista historiaa.







Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Korpelan Torppa

Jumppaa sadesäässä