Kummajaisten kekri

Marraskuun 5. päivänä 2017 Korpelan torpalla vietettiin kekriä ensimmäisen kerran Kummajaisten kekrin nimellä. Kummajaisten kekri oli samalla torpan epävirallinen avajaistilaisuus. Ajatus jonkinlaisen kummitusjuhlan vietosta pyhäinpäivän aikaan oli muhinut jo pitkään mielessä, mutta vielä syyskuun loppupuolella emme olleet aivan varmoja, onko juhlan aika vielä tänä vuonna.

Vielä tässä vaiheessa emme olleet aivan varmoja, järjestämmekö kekriä vielä tänä vuonna



Tunnelmia aivan kekrisuunnittelun alusta.


Haluamme Korpelan torpalla vaalia perinteitä ja sitoa toimintaa vanhaan aikaan. Halloweenia emme siksi halunneet viettää. Aloimme etsiä tietoa kotimaisesta kekristä, ja mitä me löysimmekään -mahtavan kotimaisen juhlan, jonka vietto ollaan kokonaan unohdettu.

Suuren osan tiedosta löysimme kekri.fi -sivustolta, josta löytyi myös mahtavia vinkkejä kekrijuhlan järjestämiseen. Mutta jos on vanhaa, perinteistä ja kotimaista, pitää olla myös jotain uutta ja lainattua. Hieman sinänsä mahtavasta Halloween-perinteestä lainasimme kekriimme. Kummajaiskävely lähti ideasta rakentaa metsään kummitusjunamainen polku, jonka varrella olisi erilaisia kummajaisia. Mistä tuli idea esitellä suomalaista tarustoa, sitä ei kukaan muista. Tutustuminen suomalaisiin taruolentoihin ja metsään liittyviin uskomuksiin oli hyvin antoisa. Metsässä asuvia taruolentoja on niin valtavasti, että aineistoa kyllä riittää seuraavillekin vuosille.

Kummajaiskävely jakaantui lopulta kolmeen osaan. Tapiola on metsänjumala Tapion valtakunta, jossa esiteltiin perheen pienimmillekin sopivia metsän asukkeja. Hiitolassa asuvat hiidet ja kummitusvintin haudasta nousseet esi-isät olivat sitten hieman pelottavampia. Lisäksi muutama perinteisempi kummitusjunakammotus oli sijoitettu Hiitolasta johtavan polun varteen. Kummitusvintille oli jostain Keski-Euroopasta eksynyt myös kummituskreivi Möröcröö.


Hiidet pirtissä. Hahmot piti toteuttaa niin nopealla aikataululla, että eiväthän ne mitään käsityötaidon mestariteoksia olleet. Haaveilen edelleen nukentekijästä, joka pystyisi totetuttamaan kaikki visioni. Kuukausi oli myös hyvin kiehtova, sillä hahmot muotoutuivat jokainen omaksi yksilöikseen, joihin minulla on erityinen suhde.



Itse Hiisi Hiitolassa valtaistuimellaan





Kummituskreivi Möröcröö

Kummajaiskävelyn lisäksi oli tarjolla kansansatuokio metsän siimeksessä. Löysimme kuin sattumalta metsästämme aivan mahtavan paikan kansansatutuokiota varten. Poniajelu toki kuului itsestään selvänä osana kekrinviettoon torpalla, mutta oli ihan mahtavaa, että loppuillasta vastaan alkoi tulla lapsia kekripukkinaamari kasvoillaan. Kekripukkinaamarin teko oli yksi Kummajaisten kekrin ohjelmanumeroista. Erityismaininnan ansaitsee myös riihikissa, joka piti kahvilaa ja tarjoili muiden herkkujen muassa perinteisiä rönttösiä ja ei niin perinteisiä pullahiiriä.


Kansansatutuokio


Tapahtumasta muodostui aivan mahtava. Ja se oli kyllä aivan täysin upeiden vieraidemme ansiota. Oli onni, että järjestimme Kummajaisten kekrin jo tänä vuonna, sillä siitä saimme ajatuksen Vuodenkierron juhlista. Vuodenkierron juhlat ovat vanhoja suomalaisia juhlia, joita vietetään Korpelan torpalla kuten kekriä -vanhaa ja uutta perinnettä toisiinsa sekoittaen. Ennen seuraavaa kekriä tulevia juhlia ovat tapaninpäivä, laskiainen ja juhannus. Kekristä aloitammekin sitten uuden vuodenkierron vanhaan suomalaiseen tapaan.

Lisää kuvia kummajaisista löydät pinterestistä https://fi.pinterest.com/korpelantorppa/ ja instagramista @korpelantorppa

Loppuun on vielä sanottava kiitokset kekriin osallistuneille. Te teitte siitä juhlan!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Savottahommia

Seuramatka Kairoon